Kamalan kamalaa

Olen kuullut, että kummityttöni tyttö on jostakin asiasta todennut, että se oli kamalan kamalaa. Se on hyvin sanottu ja kuvaavaa, että joku asia voi olla vielä kamalaakin kamalampaa. Voin nyt sanoa, että kotimatkan alku on ollut kamalan kamalaa😣, mutta onneksi koko ajan mennyt parempaan suuntaan. 

Pari viikkoa ennen kotimatkan alkamista alkoi olla perhosia vatsassa. Huomasin, että paluumatka jännitti ja kauhistutti enemmän kuin tulomatka. Sitä tiesi nyt, mitä on odotettavissa. Kävin mielikuvissa jo monet pitkät ylitykset ja tietenkin maalasin ne kauhukuvilla ja huonoilla ja yllättävillä sääolosuhteilla. Ja mitä enemmän ajatteli asiaa, sitä enemmän hirvitti😨 

En muista kumpi se oli, mikä piti heittää ensin aidan yli. Oliko se nyt keho vai mieli 🤔, niin toinen seuraa perässä. Varmaan käy molemmin päin. Nyt minulle kävi selkeästi ensin niin, että keho meni esim aidan yli, ja mieli alkoi seurata pikkuhiljaa perässä. Pikkuhiljaa alkoi seikkailunhalu herätä paluumatkan käytännön järjestelyjen lomassa. Palasi mieleen mukavia miustoja tulomatkalta ja ajatukset päässä alkoi järjestyä lopputulokseen, että tätähän se oli. Että pahimman keinutuksen jälkeen, pääsee satamaan levähtämään ja kokemaan löytäjän iloa🤩.

Käytännön järjestelyt tarkoittivat ruokavarastojen täydentämistä, siivoamista, lähinnä tilan tiivistämistä ja järjestämistä hankituille tavaroille sekä poikien arviointikeskusteluja vastuuopettajien kanssa. Ja tietenkin pitempiä koulupäiviä ja tehtävien tekemistä urakalla. Saimme koulun hyvälle mallille ja nyt jää aikaa hyvin purjehtia koulun ohella. Vielä ei kuitenkaan kesälomalle jääty 😅. 

Olimme saaneet saarelta lähteneiltä suomalaisilta heiltä jääneitä kuivia elintarvikkeita 🤗 Kiitokset heille❣️Tämä helpotti tavaran ostamista kaupasta, kun oli jo valmiina hyvä määrä riisiä, makaronia, kahvia, sokeria ja jauhoja. Hankimme vielä tonnikalaa, näkkäriä, kaurahiutaleita, hedelmäsäilykkeitä. Vettä täytyi raahata monta kanisteria ja jääkaappi ja pakastin sulatuksen jälkeen täyttää ääriä myöten täyteen. Lopulta vene oli niin täynnä, että en ollut enää itsekään varma, kuinka pitkään meillä oli tarkoitus olla merellä yhteen menoon😅 Mietin jo, että onkohan mieheni päättänyt lähteä sittenkin kohti Amerikkaa. Joka tapauksessa tavaraa kannettiin monta päivää, niin että minun kädet venyivät entisestään. Tuntuu, että muistutan jo apinaa, jonka kädet laahaa maan pintaa myöten🙈

Kotimatka alkoi ja tässä vaiheessa kaikki näytti vielä rauhalliselle. Aurinko oli nousemassa ja meri huokui kutsuvasti.

Olin edellisenä päivänä tehnyt salaatin ja paistanut jauhelihan valmiiksi tortilloja varten. Söimme hyvän aamupalan ja en kiirehtinyt ruuan laittamista. Ajattelin, että se on sitten helppo lämmittää ja laittaa, kun nälkä tulee. Edellinen yö oli ollut vähän huono, ehkä tuleva päivä jännitti. Pieni väsymys ja yhtäkkiä huonontunut sää alkoivat tuomaan palaa kurkkuun ja pahoinvointia. Ennakoin ja otin pahoinvointiin lääkkeen, että pystyisin laittamaan ruokaa veneen alaosissa. Pahoinvointi lääke muuttaa minut zombiksi, ja sen jälkeen en enää pysy oikein hereillä. Ja ei se oikeastaan vienyt edes pahoinvointia pois, toi vain mielettömän väsymyksen ja heikotuksen. Yritin seistä kannella, ja katsella merta, että olo helpottuisi. Ei siitäkään ollut apua, kun meri kävi joka suuntaan 😅 Aaltoja tuli joka suunnasta ja tiheään. Edellinen aalto ei ehtinyt särkyä, kun toinen tuli jo päälle ja vene paukahti sitä vasten. Pelkkä ajatus ruuasta ja sen tekemisestä oksetti. Totesin miehelle, että nyt on se tilanne, että joko jatketaan matkaa pelkällä ” pyhällä hengellä ” ilman ruokaa, palataan takaisin tai pysähdytään johonkin laittamaan ruokaa. Harmittelin, kun en ollut tajunnut tehdä eväsleipiä valmiiksi rasiaan. Painoin nyt mieleen, että niitä pitää tehdä joka välille valmiiksi.

Jäimme sitten ankkuriin Gran Canarian rannikolle pitämään tuulta ja emme jatkaneet matkaa kohti Fuerteventuraa. Matkan eteneminen oli jo niin hidastunut vastatuulen vuoksi, että olisimme olleet perillä pimeässä ja ankkurointi pimeässä ei tuntunut hyvälle. Matkan vaiheita en valokuvannut, kun olin niin heikossa hapessa ja merenkäynti keinuvaa, että puhelin ei pysynyt kädessä. Ankkuripaikka oli hyvin aallokkoinen, mutta elo veneessä oli pikkasen helpompaa. Saimme syötyä ja nukuimme käytännössä koko loppu päivän ja seuraavan yön. Siitä huolimatta olimme kaikki aamulla väsyneitä, kun uni ei ollut kenelläkään hyvää veneen keinunnan ja äänien vuoksi. Halusin kai jatkaa zombina oloa tai ennakoin kykyä laittaa ruokaa säässä kuin säässä ja otin pahoinvointi lääkkeen🤢. Tuleva matka Fuerteventuralle ei tullut olemaan helppo vaan aika lailla ryskytystä vastatuuleen ja aaltoon. Toivoimme kuitenkin, että nyt sääennuste pitäisi paikkansa ja tuuli ja aalto muuttuisi sivusta tuleviksi. 

Pessimismisti ei pety 😅 niin kävi nyt. Matka ankkuripaikalle Fuerteventuralle ei ollut niin paha kuin kuvittelimme, pääsimme melkein koko matkan purjeilla ja tuuletkin tulivat aika lailla sivusta sopivasti. Mutta kamalan kamalaa ryskettä se kuitenkin oli ja keinunnan lisäksi vene oikein jysähteli päin aaltoja. Ei kannattanut liikkua juurikaan ja onneksi oli taas ruokaa valmiina, ettei tarvinnut kuin lämmittää. Lämmitys tapahtui niin, että paistinpannusta sai pitää koko ajan kiinni ja sitä ei voinut täyttää kuin puoleen väliin. Yhtään kuvaa en matkalta taas muistanut ottaa, kun olin lähinnä nukkuva zombi, joka herätettiin laittamaan ruokaa ja välillä vetämään köysiä johonkin suuntaan. Muistelen, että pelasin myös jotain pelejä lasten kanssa. Voi perhe parka , kun joutuu matkaa tekemään zombin tai Herra Hakkaraisen kanssa. Nyt päätin, että  ehkä enää ota yhtään pahoinvointi lääkettä. Ne eivät ole hyväksi minun virkeydelle. Huomasin, että kun imee pastillia, niin se helpottaa pahoinvointia. Ehkä sitten imen pastilleja hampaat ruskeiksi  loppu matkan ajan😷.  Nyt ankkuripaikka oli suojaisempi ja vietimme mukavan illan kalastellen ja pelaten pelejä. 

Heti aamulla lähdimme kohti ensimmäistä satamaa Fuerteventuralla, Puerto de Castilloa. Olimme olleet veneessä jo kaksi vuorokautta yhteen menoon. Hyvin nukutun yön jälkeen olimme virkeitä jatkamaan matkaa. Minäkin olin aika lailla puolivirkeä, selvisin yksillä päikkäreillä iltaan saakka. Ja jaksoin jo kuvata maisemia matkan aikana purjehduksen lisäksi. 

Fuerteventuran saari näytti mielenkiintoiselle ja siihen olisi mielenkiintoista joskus tutustua tarkemmin. Maan ulkokuoresta näkyi selkeästi tuliperäisyys, ja sen myötä muodostunut maankamara.

Saarella oli jännää valkoista hiekkaa, mikä näytti mereltä katsottuna aavikoilta.

Matkasimme rannikon tuntumassa

ja toisella puolen näkyi vain merta silmän kantanattomiin. Muut näkivät delfiinejä, minä olin laittamassa ruokaa ja ne jäivät näkemättä. Näimme myös lentokalaparveja ja uskollisia lokkeja. Lokki on merellä kävijän paras kaveri 💙 sen rääkyminen rannassa saa olon kotoisaksi ja merelliseksi🤩 ja tarjoavat upeita lentonäytöksiä myös syvällä merellä.

Satamassa nautimme sen viereisestä hiekkarannasta ja kävimme kävellen tutustumassa Antiguan kunnan Galleta de Fusten alueeseen. Se on suosittu lomakohde.

Upea hiekkaranta jatkui syvälle veteen ja oli mukava uida. Rannalta löytyi myös upeita simpukoita. 

Satama oli ihan uimarannan vieressä 💙

Alueella oli katettua kävelytietä jos kuin pitkästi ja sen varrella näkyi laavamaista maaperää. Ehkä ollut helpompi rakentaa katettua kävelytietä kuin muokata jähmettyneen laavan pintaa.

Laavamuodostumia ja aaltoja

Kylässä oli monenlaista kauppaa ja mitä äkkiä tutustuimme, niin hyvät puitteet viettää rantaloma. 

Fata Morgana Puerto de Castillon maisemissa 🤩

Tästä matka jatkui Lantzarotelle🤩

.