Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2024.

Retkeilyä saarella

Kuva
Olemme uinnin ja rantapelien lisäksi tehneet monia retkiä luontoon. Aina ei välttämättä retkelle lähteminen ole ollut kaikista niin mieltä ylentävää kuin minusta, mutta joka kerta retken anti on miellyttänyt koko perhettä. Ja minähän nautin joka askeleesta, jonka saa luonnon helmassa ottaa☺️ Tämän nautinnon ymmärtäminen ehkä pikkuhiljaa ja aikojen saatossa toivottavasti välittyy myös lapsille🤗 Barranco de las Vacas - joen uoma eli kanjoni. Tälle luonnon ihmeelle on noin puolen tunnin matka Playa del Inglesistä. Kuvassa näkyvän sillan viereen voi jättää auton ja kanjonille vievä polku lähtee sillan vierestä. Polun alkumatka on vähän matkaa kivikkoinen. Kanjonissa näkyi maan monet kerrostumat. Meistä kanjoni oli tutustumisen arvoinen kohde. Emme olleet aiemmin kävelleet vanhaa joen pohjaa ja ihailleet joen muokkaamaa luonnon taidetta🤩 Onneksi pojat eivät huomanneet kokeilla kalliokiipeilyä, vaikka  kallio oli kuin valmis kiipeilyseinä. Kanjoniin voi halutessaan kävellä vaellusreitt...

Takaisin saarelle ja touhua riittää

Kuva
Saimme vielä nauttia joulun viime säteistä, kun tulimme takaisin  saarelle ennen loppiaista. Espanjassa perinteen mukaan lahjat on annettu Kolmen kuninkaan päivänä eli loppiaisena.  Nykyisin lahjoja tuo myös joulupukki joulupäivänä. Huomasimme tämän lahjan antamisen loppiaisena olevan edelleen tapana, kun loppiaisen aattona kaupoissa oli lahjoja ostavia ja pakkaavia ihmisiä. Meilläkin pojat kerjäsivät vielä loppiaislahjat, ja ostin heille ison pussillisen porkkanoita😄😋 Venekoulussa loppiaisen jälkeen perehdyimme tarkemmin vielä, miten Espanjassa vietetään joulua. Meistä oli mukava huomata, että joulu on tärkeä juhla myös heille. Ja jouluun kuuluva jännitys säilyy täällä pitempään, kun osan lahjoista saa vasta loppiaisena. Loppiainen on erityisesti lasten juhla ja sen yksi paikallinen perinneherkku on kermavaahdolla täytetty pullakranssi. Näitä myytiin kaupoissa valmiiksi koristeltuina. Aloitamme päivät aamulenkillä ja käymme silloin usein lähellä olevalla jyrkänteellä ihaile...