Heti syvään päätyyn

Lanzarotelta Madeiralle matka kesti kaksi vuorokautta. Tällä kertaa pitempi olo merellä yhteenmenoon ei oikeastaan kauhistuttanut etukäteen ollenkaan. Olimmehan juuri olleet merellä kaksi vuorokautta käymättä maissa, kun purjehdimme Puerto de Moganista Fuerteventuralle. Erona tosin se, että olimme olleet ankkurissa pari yötä välillä. Ihan hyvillä mielin lähdimme ylitykselle, silmissä siinsi jo Madeiran kaunis, vihreä ja vehreä saari, jonka pääsimme nyt uudestaan näkemään ja kokemaan.

En ole luonteeltani mikään hurjapää. Olen suoraan sanottuna hyvin nössö😄 Olen aina tykännyt aloittaa uudet asiat rauhallisesti ja ” matalasta päästä”, pikkuhiljaa haastetta lisäten. Purjehduksessa se tarkoittaa, että purjehdin ensin mielellään sopivassa tuulessa (alle 10 m/s) ja tuuli myötäinen tai korkeintaan sivumyönteinen. Tästä tilanteesta pääsin tällä välillä nauttimaan vain siinä tilanteessa, kun korjattiin etupurjeen katkenutta skuuttiköyttä. Ja tällöin edettiin koko ajan väärään suuntaan, mutta vauhti oli mitä hurmaavin 😄. Kävi mielessä, että olisihan se lasten leikkiä, jos näin saataisiin mennä kohti Madeiraa. Huit hait olisimme perillä🤩 Vene oli kuitenkin käännettävä heti toiseen suuntaan, kun köysi oli vaihdettu ehjään. Ja tämä köyden katkeaminen tapahtui heti alkumatkasta, ja tilanne veti nössön jalat hyvin veteläksi ja kauhistutti, että mitähän kauheuksia vielä on tulossa😨

Ja sekin olisi nössölle mieluista, että pitemmän tauon jälkeen voisi aloittaa sopivassa kelissä ja harjoitella rauhassa veneen käsittelyä. Olen kuullut, että jos on kerran oppinut purjehduksen ja veneen käsittelyn tuulessa kuin tuulessa niin sitä ei unohda. No minä olen elävä todiste, että voi unohtaa. Tähän vaikuttaa varmasti pelon lamaannuttava voima ja se, että olen opetellut purjehduksen aikuisena ja suoraan sanottuna se ei ole minun verissä ollenkaan. Ihan varmasti olen se ” Matti”, joka on tässä tapauksessa nainen maissa, mutta ei merellä. 

Purjehduksessa ei kuitenkaan voi valita tuulia tai joutuisi odottelemaan satamassa sopivia ja mieluisia tuulia hamaan tulevaisuuteen. Ja meille on usein annettu se ” syvä pää ” ensin eli vastatuulta ja aallokkoa. Nytkin ensimmäinen vuorokausi oli sellaista menoa sivuvastaiseen, että tuntui niin kuin olisi yrittänyt pysytellä vikuran sonnin selässä. Aallokko oli edelleen lähes kaksi metristä ja tuulikin nousi välillä 12 m/ s. Ihan alkumatkasta aallot ja tuuli tempoili saaren läheisyyden vuoksi sinne sun tänne, ja meni se köysikin poikki. Onneksi kunnon möylyytyksen jälkeen saimme tasaisempaa menoa sivuvastaiseen, mutta tuuli pysytteli ensimmäisen vuorokauden ajan lähempänä 10 m/s. Vene eteni purjeilla hyvin, mutta nössön henkiselle pystyvyydelle tämä hurja eteneminen oli vähän liikaa. 

Tämä tarkoitti, että ensimmäisen vuorokauden ajan vahtivuoroissa olin sydän kurkussa😨 ja pelkäsin, että autopilotti lakkaa ohjaamasta ja joudun tarttumaan ruoriin. Tällä kertaa autopilotti oli reippaana ja teki työn hyvin. Olen joutunut ohjaamaan venettä tuolla kelillä ja selvinnyt siitä, mutta pelko meinaa lamaannuttaa minut totaalisesti uudelleen. 

”Entä jos en vaan saa ohjattua venettä oikeaan suuntaan! ” Tilannetta ei helpottanut sekään, että yöllä vahtivuorossa oli säkkipimeää. Ei ollut muita kiintopisteitä kuin taivaalla tähdet, joita tihrustin varalta, jos autopilotti lopettaa ohjaamisen. Kiintopiste helpottaa ohjaamista, ja jos sitä ei ole täytyy katsoa menosuunnan asteluku ja ohjata sen mukaan. Ja kokenut merenkävijä toki tuntee jäsenissään oikean menosuunnan, vaikka silmät sidottuna. Ehkä minäkin joskus, mutta siihen on vielä paljon matkaa. Jotakin rimakauhua se on ja siitä pääsee yli vain, että joutuu tarttumaan pakon edessä ruoriin ja huomaa, että vene pysyy pystyssä ja menee eteenpäin. 

Ja ei sekään ollut mukavaa, kun ensimmäisenä yönä ei meinannut pysyä sängyssä ja kovemmassa kelissä kuuluu aina enemmän ääniä. Se on melkoinen äänien kirjo: natinaa, pauketta, kolinaa, loisketta, ryskettä, vikinää, suhinaa. Meinasi iskeä kapinahenki, että mihin miehen mielestä katosi se ajatus, että edetään yö rauhassa ja pienillä purjeilla👹 Tiesin kyllä, että silloin, kun tuuli vie niin on parempi mennä. Pikkaisen oli kapinahenki päällä, kun aloitin ensimmäisenä yönä vahtivuoron kello 4 aamulla ja olin oikeastaan vasta vähän ennen heräämistä löytänyt sopivan paikan sängystä, jossa ei ollut tunnetta, että tippuu lattialle. Ei siinä vahdinvaihdossa minun osalta ystävällisiä sanoja vaihdettu 🙇🏻‍♀️, mutta urhoollisesti kipusin kannelle vuoron suorittamaan. Mies jäi kannelle nukkumaan, ehkä pää ei kestänyt alas menoa tai keli oli sen verran kova, että halusi olla äkkiä saatavissa. Kyllähän se lisäsi turvallisuuden tunnetta, kun tiesi, että tarvittaessa apu on lähellä🤗

Sinne jäi Lanzarote odottelemaan seuraavaa kohtaamista 🤩

Ensimmäisessä vahtivuorossa seisominen oli haastavaa, ja tämän kummempaa kuvaa pimeästä merestä ja maisemasta en saanut😄 varmaan se 👹 siellä kurkkii vielä olkapäällä, ja sanoi, että istu vaan kuin myrskynmerkki kyttyrässä ja tuijota pimeää merta.

Auringon nousu on aina yhtä vaikuttava, ja elämä näyttää heti valoisat puolensa. Nukkuva mies kannellakin alkoi jo saada vähän ystävällisempiä sanoja🤗

Utuinen aamu on kaunis 🤩

Päivän vahdissa kuvattu, ettei näy muita sivulla

eikä takana🧐

Eikä edessäkään näy muita aluksia. Näimme matkalla muutamia rahtialuksia ja yhden purjeveneen. Nämä ovat aina mukavia näkyjä, emme ole yksin merellä🤩

Toisen illan auringonlasku🤩 Usein tähän aikaan olen laittamassa iltapalaa ja jää tämä ihanuus näkemättä. Nytkin myöhästyin vähän, mutta värit olivat vielä taivaalla🤗

Värien kirjoa mieleen yön pimeyden voittamiseksi. Merikin oli jo rauhallisempi. Loppu matka oli aika lailla sopivaa keliä sivuvastaiseen ja mitään yllättävää ei onneksi enää sattunut.

Toisen yön vahdissa oli pimeää edelleen, mutta tuuli pysyi kohtuullisena ja autopilotti toimi. 

Ei näkynyt muita veneitä edes kartalla. Edellisenä yönä oli mennyt jokunen rahtilaiva muutaman mailin päästä. Aiheuttaen vähän kurssien seuraamista, ettei tule törmäyksiä.

Oli niin pimeää kuin olla voi. Kuu eli pimeän kuun vaihetta ja ei valaissut yhtään. Tähdet onneksi vilkkuivat taivaalla.

Sieltä se aurinko nousee, tuoden taas valon ja värit elämään🤗

Ja mitä näkyy jo pilvien seassa. ” Hiiohoi, maata näkyvissä! ” On se joka kerta yhtä riemukasta ja palkitsevaa😄

Tein etukäteen ruokia lämmitettäväksi ja löysimme kaupasta valmista pyttipannua ja lasagnea lämmitettäväksi😋 Einekset ovat sallittuja kovalla kelillä😁

Mini apulaisena ruoanlaitossa 😘 ” Tuoksuu hyvälle, tippuisikohan kokilta jotain ohi pannun ?”

Kaunis vihreä ja vehreä saari toivotti jälleen meidät tervetulleeksi 💚

Jäi kertomatta, että toisen yön vahdissa tuli yhtäkkiä sähkönkäry nenään. Herätin miehen, ja hän oli
kyllä heti pystyssä ja aika äkkiä löysi käryävän latausjohdon ohjauspaneelista. Minä en muuta tajunnut kuin vetelillä jaloilla hakea käsisammuttimen. Tällaiset tilanteet säikäyttää pahanpäiväisesti😨