Pitkän ylityksen tuntemuksia

Edellisessä postauksessa jäi kertomatta tarkemmin, miten selvisin lukuisten merimailien kanssa. Fyysisesti jaksoin hyvin koko matkan paitsi ensimmäisenä päivänä oli jonkin verran pahoinvoinnin tunnetta johtuen ehkä kovasta keinunnasta ja jännityksestä. Nukkuminen keinuvassa veneessä ei ollut yhtä hyvää kuin normaalisti, mutta joka yö nukuin kuitenkin ja väsymystä ei tuntenut kuin herätessä vähän aikaan. Olen aina ajatellut, että minusta ei olisi yövuoroihin, mutta hyvinkin voisi ollakin. Tuuli tuli koko ajan aika lailla samasta suunnasta ja samalla nopeudella, niin matkalla ei ollut paljon purjeiden säätämistä edes takaisin. Välillä vähän kiristettiin ja löysättiin tai vähennettiin ja lisättiin purjeita, mutta se oli sellaista sopivaa taukojumppaa💪🏻 Tykkään muutenkin olla jalkeilla ja liikkeellä, aika kuluu silloin nopeammin, että ei se normaalista arjen liikkumisesta ollut raskaampaa juurikaan. Toki jos keli olisi ollut kovaa koko matkan ja ei olisi voinut nukkua, niin varmasti olisi alkanut hikeä pukkaamaan. 

Henkisesti sain tehdä työtä itseni kanssa melkein koko matkan. Päivän touhuilut, ihana luonto ja perhe ympärillä veivät pelkoa ja jännitystä pois, mutta välillä tunteet nousivat pintaan. Pitkä matka mereltä mantereelle kauhistutti, entä jos jotain sattuu. Kävin moneen kertaan olosuhteet läpi: tuuli on sopivaa, vene kulkee, sää ei ole muuttumassa, olemme hengissä, mikä rauhoitti. Yön pimeällä laskin monena yönä, että jos menemme tällä vauhdilla, niin kuinka paljon on jäljellä matkaa vuorokauden päästä tai milloin menee seuraava satanen rikki. Moottorin päällä ollessa tulee huolta sen kestävyydestä. Olisi mielelle paljon helpompaa, kun aina tuulisi sopivasti ja voisi mennä purjeilla. Toki jos ois loppu elämä aikaa lillua täällä vesillä ja ei olisi pelkoa yhtäkkiä nousevista myrskyistä, niin moottorin käytön varmaan voisi unohtaa. Se on vain välttämätön pakko välillä kuunnella ja nuuhkia moottorin toimivuutta. Sama juttu kai se on muuallakin  elämässä, että koneet ovat keksitty ajan säästämiseksi. 

Kun matkaa alkoi olla jäljellä alle 200 mn, niin pikkasen pystyi jo huokaisemaan levollisemmin, ehkä tästä selvitään. Ja kun matkaa oli jäljellä reilu 100 eli normaali, pitempi päivämatka, alkoi nousta jo riemu pintaan, tästäkin selvittiin 😄💪🏻🙏🏻. Seurasin meidän menemistä Google mapsin kuvista ja otin niistä kuvakaappauksia, että tiedän missä kohtaa karttaa olemme menossa. Että jos yhtäkkiä täytyy ottaa suunta mantereelle, niin mihin kohtaan Espanjan mannerta tulemme. Ja sekin toi hyvää mieltä, kun näki kartasta matkan etenemisen. Aavalla merellä ei sinänsä ole mitään maamerkkejä, joista voisi muuten ajatella, että hei nyt olemme tässä kohtaa. Pelkkää sinistä merta silmän kantamattomiin. 

Lapset jaksoivat hyvin, ja valittivat vain välillä tylsyydestä ja tekemisen puutteesta. Heille nukkuminen on helpompaa, nukkuvat vaikka seisaallaan, jos haluavat. Pahoinvointi ei vaivannut heitäkään, mutta olivat hyvin nirsoja ruuan suhteen. Oli vaikea löytää kaikille maistuvaa ruokaa. Olimme jo matkan alussa sopineet, että sitä ruokaa syödään, mikä saadaan tarjolle. Tällä periaatteella edelleen menimme, että sopivasti vaihdellen vuoroin jokaisen lempiruokaa. Olen itsekin huomannut, että veneessä ruokahalu on huonompaa ja välillä täytyy pakottaa itsensä syömään. Helposti kyllästyy ja tarvitsee vaihtelua syömisiin. Luulen, että johtuu meripahoinvoinin ensi asteista. 

Joka tapauksessa olen aina ollut itseäni kohtaan hieman ankara. Ajattelen, että kuka leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön💪🏻 Turha nuriseminen pois ja järkevää tekemistä tilanteen eteenpäin viemiseksi, niin kaikesta selviää 🤗 Ja niin se vaan pitkä 5 vuorokauden matka saatin tehtyä. Ja se on kumma, kun ne matkan vaivat ja vastukset ovat samantien unholassa, kun vene lipuu maihin. Vaikkakin emme saaneet laituripaikkaa, ja olemme ankkurissa. Rantaan pääsemme palvelujen äärelle onneksi kätevästi kumiveneellä🤗

Kuvakaappauksia mapsin kartasta ja matkan etenemisestä.

Tässä oli vähän kauhistuttava kohta, kun Espanjan rannikko jäi taakse ja Afrikkan rannikolle oli pitemmästi kuin määränpäähän ja kuitenkin oli matkaa jäljellä vielä yli 200 mn.