Kuun valossa Porto Santoon

Pitkän harkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että monen vuorokauden pitkä purjehdus voi olla turvallisempi ja mielyttävämpi vaihtoehto kuin rannikolla purjehtiminen miekkavalaat, vuorovesi ja virtaukset huomioiden. Itselle pitkässä purjehduksessa pelkoa aiheutti pitkä välimatka mantereeseen  ja mahdollisen avunsaannin vaikeutuminen. Toki nykytekniikka tarjoaa hyvät mahdollisuudet avunsaantiin ilman puhelinyhteyksiä, mutta minua edelleen pelotti puhelinyhteyden katoaminen pitkäksi aikaa. Itämeren ylityksellä puhelinyhteyden katkeaminen kestää vain muutamia tunteja, mutta tällä ylityksellä se kestäisi monta vuorokautta. Täytyi vähän myös vähätellä omaa pelkoa, että hyvänen aika ovathan ihmiset ennenkin pärjänneet ilman puhelimia ja säilyneet silti hengissä. Ajattelin myös, että koko ajan erämaissa on vaeltajia ja asuu jopa ihmisiä ilman yhteyksiä, että kyllä me selvitään muutaman päivän merellä. Tämä ajatustyö oli hyvä käydä etukäteen läpi, niin sai oman pääkopan valmistautumaan ylitykselle. Myönnän, että siitä huolimatta kaksi ensimmäistä vuorokautta pelkkä jäljellä olevien merimailien näkeminen blotterin näytöllä sai jalat veteläksi ja hengityksen haukkomaan🥵. Huomasin, että rauhallisten laulujen laulaminen auttoi tässä vaiheessa. Laulaminen tasoitti hengitystä ja laulujen sanat toivot muuta ajateltavaa🤗 ja merellä oli hyvä hoilottaa, kun ei kolmeen vuorokauteen nähty yhtään muuta alusta.

Autiota merta katsellessa päivisin ja öisin tuli monta kertaa mieleen lohduttoman runon säikeet: ” Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot. ” Niin, kyllä siellä meren armoilla pieni piskuinen venekunta  oli vähän yksin, mutta onneksi meistä oli toisille seuraa ja turvaa, että tuollaiset lohduttomat mieleen nousevat runonsäikeet  menivät nopeasti mielestä pois. Turha se olisi ollut vaipua kovin syviin vesiin  mielen kanssa, kun todellisuus merellä tarjosi aivan toista. Sitä täytyi olla vähän yhtä huoleton kuin Muumimamma, joka istahti Muumipapan veneeseen ja sanoi, että antaa veneen mennä sinne minne tuuli kuljettaa ja nautitaan tästä 😄.

Ja vaikka meri oli välillä autio ja tylsä, niin kyllä luonto tarjosi meille tälläkin merimatkalla, mitä ihmeellisempiä elämyksiä. Jälleen delfiinit saattelivat meitä alkumatkasta niin kuin Biskajanlahden ylitykselle. Nyt delfiinit olivat vaan paljon nopeampia liikkeissä, että niiden onnistunut  kuvaaminen oli hankalaa. Myös merenkäynti ja tuuli olivat alkumatkasta sen verran voimakasta, että seisominen vaati tukikättä ja puhelin ei pysynyt kädessä. Delfiinit tekivät hienoja liitohyppyjä veden päälle ja välillä monta delfiiniä hyppäsi yhtaikaa ilmaan ja äkkiä taas sukelsivat veden alle. Näitä hyppyjä oli vaikea ennakoida, mistä ne tulevat. Meistä ei varmaan kukaan onnistunut kuvaamaan näitä hyppyjä, ne täytyi vain omin silmin ihastella 🤩 

Ensimmäisenä päivänä näimme myös jonkin matkan päässä  valaiden ilmanoton vesisuihkuja. Nämä saattoivat olla myös miekkavalaita ja meille riitti, että tarjosivat meille vain näkymiä vesisuihkuista. Uskomattoman korkeita vesisuihkuja saivat tehtyä🤩 Lintuja näkyi lentelemässä, veden päällä kellumassa ja sukeltamassa koko pitkän merimatkan ajan. Linnut lentävät uskomattoman pitkiä matkoja. Täyden kuun valaistus ja kirkas tähtitaivas oli mielettömän suuri ilonaihe tällä matkalla. Kannattaa suunnitella pitkät ylitykset täyden kuun aikaan tapahtuvaksi. 

Olin jo omasta mielestä tuijottanut autiota merta liian pitkään ja aloin anella miehen kuullen, että nyt voisi ilmestyä, vaikka sinivalas keskellä merta niin kuluisi aika taas nopeampaa vähän aikaa. Mies alkoi sitten meille molemmille tutun lapsuuden sadun sanoin anella: ” Tule kala kultainen, kuule kuin sua anelen. Täytä toive vaimoni, sitten tyydyn iäksi.” Ja uskokaa tai älkää, mutta ei mennyt tästä kauaa, kun merelle ilmestyi joku hirvittävän suuri möhkäle ja ilmanotto vesisuihkuja näkyi taas ilmassa. Olihan siinä taas ihmettelemistä 🤩 Lapset myöhemmin tutkivat maissa netistä tietoja, että mikä valas se olisi voinut olla ja arvioivat sen kaskelotiksi. Kyllä siinä tuli taas heille käytännön biologiaa monen oppitunnin verran 🤗

Viimeisenä ylitysyönä olin jo melkein nukahtanut, kun vahtivuorossa olevat huusivat, että tulkaa äkkiä kannelle taivaalla lentää ufo😅 Meinasin omiin jalkoihin kompastua, kun äkkiä komusin ylös kannelle ja näin taivaalla tähtijonon, joka liikkui vauhdilla eteenpäin. Mikä ihme se oli?  Siinä oli taas pojille kouluhommia selvitellä tämä näky. Ja löysivät tietoa, että näky tuli avaruuteen juuri ammutuista sateliiteista.Tähtitaivaassa riitti yön tunneiksi muutenkin paljon tutkimista. Ja pojat tykkäsivät myös etsiä tähtikuvioita ja liikkuvia sateliitteja. Meillä lapset ovat olleet aina kiinnostuneita taivaalla näkyvistä ilmiöistä. Heillä on ollut sellainenkin leikki , että menevät trampoliinille makaamaan ja sitten saa liikkua, kun näkee liikkuvan sateliitin tai tähdenlennon. Oli kuulemma kylmällä ilmalla ollut haasteellista 😅 Tähdenlentoja näkyi myös nyt tähtitaivaalla vahtivuoroissa. Ja pojat saivat nyt nukkua tähtitaivaan alla, mitä monesti haluavat tehdä äidin kauhuksi kotona keskellä talvea😅

Päivät ja yöt ylityksellä sujuivat aika lailla samassa kaavassa. Minun vahtivuoro oli joka yö klo 4-9 ja nukkumaan menin jo klo 22, mikä oli liian aikaisin yökukkujalle ja aamuntorkulle klo 4 herääminen oli rajua. Minulla oli nyt vanhin poika kaverina, kun menimme paljon purjeilla ja on helpompi, kun voi kaksin säätää purjeet sopivaksi. Automaattinen ohjaus ei pysy meidän veneessä koko ajan päällä, jos tuuli voimistuu ja silloin ohjaamisen lisäksi purjeiden säätely on vaikeaa. Toiseksi vanhin poika oli miehellä apuna vahtivuoroissa. Jos oli rauhallinen keli pystyimme nukkumaan myös vahtivuorossa vuorotellen tunnin ajan. Mies oli kuulemma torkkunut melkein koko vahtivuoron ja laittanut herätyksiä 20 minuutin välein tai sitten autopilotti oli herättänyt hälytyksillään😵 Minun pää olisi mennyt sekaisin tuollaisesta torkkumisesta. Aamun vahtivuoron jälkeen laitoin aamupalan ja menin nukkumaan pariksi tuntia ja laitoin ruuan. Sitten siinä jäi muutama tunti aikaa ohjata venettä, pitää venekoulua, lukea kirjaa, täyttää sudokuja, pelata, ihmetellä elämää ennen kuin piti pakottaa itsensä aikaisin nukkumaan😴

Pitkiä ylityksiä varten on hyvä totuttaa itsensä siihen, että kestää olla myös veneen sisätiloissa, kun nukkuminen on parempaa sängyssä kuin kannella. Vaikkakin myös sisällä nukkuminen on hyvin mielenkiintoista. Sitä nukkuu koko ajan heijaavassa sängyssä. Heijausliike on ylös ja alas, sivulta sivulle, pienelle vauvalle varmasti ihan tuttua 😅 tähän ikään päässeelle jo hyvin vierasta. Äänien kirjo on monenmoista. Siinä menee joku hetki ennen nukahtamista, kun yrität selvittää, mikä nyt aiheuttaa paukutusta, laahausta, rahinaa, kitinää. Esimerkiksi varastovessan allaskaapin ovi paukahti toiseen oveen tasaisin välein, vessan roskis laahasi eestaas ja rahisi, vaatteet heiluivat naulakoissa ja kahisivat, veneen puiset osat natisivat toisiaan vasten ja purjeet tempoilevat ja läiskähtivät paukahtaen, yhden yön myös moottori pärisi. Siinä se on vain sitten nukuttava 😵 Miehen pää vaati kaksi vuorokautta, että tottui olemaan enemmän myös sisätiloissa, kun pitkillä ylityksillä koko ajan kannella oleminen ei onnistu eikä ole hyväksi hyvinvoinnille. Kannattaa siis ennen pitkiä ylityksiä oleskella myös veneen sisätiloissa.

Kuvasta voi yrittää bongata liitäviä delfiinejä 😅 

Horisontissa näkyi alus, joita tällä matkalla ensimmäinen vuorokauden jälkeen näkyi vähän.

Veneen kapteeni sateenkaaren päässä ❤️

Ensimmäisen yön vahtivuoron lähtötilanne, mailit eivät näy mutta niitä oli yli 600 mn😨 Tuossa vaiheessa toivoin, että saimme ylitykselle kaverin. Kuvassa näkyvä huvivene meidän (meidän vene täysvalkoinen) takana, mutta sekin jäi pois matkasta vuorokauden jälkeen.

Epäselvä kuva johtuu keinutuksesta. Ensimmäisenä yönä tuuli nousi puuskissa jopa 15 m/s. Jouduimme yhdesti herättämään miehen uniltaan ja kysymään, että onko järkevää jo ottaa kokonaan iso keulapurje pois. Muina öinä emme tarvinneet neuvoja🤗. Viimeisenä yönä oli myös puuskatuulta, muulloin rauhallista.

Kuu paistoi komeasti joka yö🤩

Kuuta päin🤗

Tämä tilanne ettei muita näy oli kartassa lähes kolme vuorokautta 😨

Ja ei näkynyt muita päivisinkään. Ei missään suunnassa.

Aurinko nousi vasta klo 8😳 Se oli ensimmäisenä yönä kauhea pettymys, kun oli tottunut, että valaistuu jo klo 6. Onneksi oli kuu taivaalla lohduttamassa🤩

O

Pieniä sadekuuroja oli matkan aikana ja niiden myötä näimme sateenkaaria.

Kun mantereelle oli noin 300 mn alkoi näkyä silloin tällöin rahtilaivoja. Merellä olisi ollut tilaa jos millaiselle ruuhkalle🤗 

Torstai illan auringon lasku ja siellä horisontissa rahtilaiva menossa kohti New Yorkia. Meni meidän edestä ohi.

👋🏻👋🏻 Sinne katosi  sekin alus.

Toiseksi viimeisen yön vahtivuorossa alkoi jo näkyä ohimeneviä aluksia. 

Kuun valo oli todella kirkasta ja valaisi myös viimeisenä ylitys yönä.

Viimeisessä vahtivuorossa alkoi syvyysviivojen lisäksi näkyä kartassa matalampia kohtia (sininen ympyrä) ja vihdoin Porto Santon saari🤩

Vihdoin Porto Santon saari alkoi näkyä myös horisontissa 😄.

Voi, että se lähestyvä ranta näyttää aina mielenkiintoiselle ja kauniille🤩

Kaunista 🤩

Katseet sinne mistä tulimme🤗

Kuvakaappaus videosta, jossa kuvattu Kaskelotti valasta, jonka vesisuihku näkyy kuvassa suunnilleen keskellä kuvaa. Kaskelotti uida puuskutti meidän veneen ohi💨 💨. Kävi tervehtimässä meitä ❤️👋🏻

Kuvakaappaus videosta. Mahdollisesti Kaskelotin pää. Eläin vedessä näytti valtavalle, pintaan nousevat osat eivät olleet isoja.

Tällainen hiekkaranta meitä odotti sataman vieressä 😎 Oli mukava tuntea maa jalkojen alla!