Kylmää suihkua Rendsburgissa

Nyt on saatu levähtää keinutukselta ja aallokolta🙆🏻‍♀️. Olimme melkein kaksi päivää satamassa Rendsburgissa ja lisäksi Kielin kanavassa meneminen on tasaista moottoriajoa. Vesisadetta on saatu, mutta siihen on jo niin tottunut, että kuuluu asiaan 💦💦. Välillä aurinko on paistanut myös lämpimästi ja voinut ottaa kesäisiä vaatteita käyttöön. 👚👕🩳. 

Suihkussa käynti on alkanut maksamaan Saksan puolella niin, että niissä on kolikkoautomaatit. Täytyy olla kolikoita, että pääsee suihkuun. Rendsburgissa pojat menivät suihkuun, ja olivat sitä mieltä, ettei suihkusta tarvi maksaa. Meillä ei siinä vaiheessa ollut yhtään kolikkoa. Olivat testanneet ja vettä oli tullut suihkusta ilman kolikoitakin👍🏻 Tulivat suihkusta hytisten ja tuumasivat, että arvosana suihkulle oli ehkä 1/5 tai jopa 0/5🥶. Suihkusta oli tullut vain kylmää vettä ilman maksua😅. Eivät olleet jääneet turhia lotraamaan veden kanssa 👍🏻
Minä lotrasin vettä yhdessä satamassa. Siellä suihkussa laitettiin  satamakortti suihkun automaattiin, joka laskutti suoraan tililtä kaikki, mitä kortilla maksoi. Tai niin me luulimme. Mies varoitti, että siinä on sitten 4 minuuttia aikaa pestä ja vesi loppuu. Tällä ohjeella meni suihkuun ja jätin kortin suihkun ajaksi automaattiin🤗 Ensin tuli ihan jäistä vettä, mutta pikku hiljaa vesi lämpeni. Ajattelin, että ihan varmasti olen suihkussa koko 4 minuutin ajan😌. Ihmettelin, kuinka pitkä aika on 4 minuuttia ja ajattelin, että olihan tuossa jo suihkua koko rahan edestä, ja menin hakemaan kortin automaatista. Vilkasin ohjeet, niin siinä lukikin, että jos haluaa pitemmän suihkun kuin 4 minuuttia, niin kannattaa jättää kortti automaattiin😁. Tunnustin miehelleni, että nyt tuli pestyä sitten koko rahan edestä💦💦. Tämän tunnustuksen tein kylläkin vasta sitten, kun mies sanoi, että ei siellä laskutettu suihkuista ollenkaan 😂

Kolikoiden kanssa saa muutenkin olla tarkkana. Rendsburgissa myös pyykkikone toimi kolikoilla ja sain sen jumiin, kun laitoin sinne liian paksuja euron kolikoita. Olisikohan ne sitten olleet vielä suomalaisia euroja. Automaattiin mahtui vain saksalaiset kolikot. Onneksi satamamestari tuli hätiin ja vaihdoin häneltä oikean kokoisia kolikoita. Minä onnistuin vielä pyörittelee näistäkin kolikoista yhden pesukoneen taakse. Vaati hieman akrobatiaa, että sain ongittua kolikon koneen takaa lattialta. Ei minulla ollut yhtään ylimääräistä, niin pudonnutkin oli pakko saada😅 lopulta olin jo ihan pölyssä itsekin, kun sain kolikon ongittua. Kylmä suihku ois ollut tarpeen 🥶
Pyykinpesun ja muun touhuilun lomassa ehdimme käydä kävelyllä kaupungilla. Hyvin kaunis kaupunki🤩 Sopivan kokoinen minun makuun. Pojat halusivat kaupungin toiselle puolelle Lidliin, niin tulikin pitkä kävelylenkki💪🏻

Rendsburgin kaupungin vaakuna

Kaupunki pienoiskoossa 

Puusto ja kasvusto on alkanut olla oikein vehreää ja korkeaa 💚 Puistoja oli useita kaupungissa ja mahtavia isoja lehtipuita. 



Aurinkokello oli talviajassa 

Kauniita istutuksia oli joka puolella🩷

Katukuvasta huomaa aina, että olemme jossain muualla kuin kotimaassa.

Torin laitaa 

Rendsburgin keskusaukio/tori 

Kaupunki sopii hyvin esimerkiksi kaupunkiloma kohteeksi kesällä. Paljon pieniä kahviloita, leipomoita ja jäätelökojuja😋

Ja matka jatkuu💪🏻 vanhoja taloja oli säilynyt paljon 🤩



Kolikot eivät riittäneet kuivuriin, niin täytyi kuivattaa pyykkiä telineessä yön yli ja jatkaa kuivattelua vielä veneessä🤗

Vesi oli hyvin tyyni joessa, jonka rannalla olimme yötä.

Hyvää yötä 😍 Satama iltavalaistuksessa on joka ilta niin upea, että sen näkeminen saa unohtamaan kurjat kelit ja meren mylvinnät. 
Lauantaina matka jatkui Kielin kanavaa pitkin kohti Pohjanmerta🤗 


 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reissun loppuhuipennus

Blogin esittelyä

Luonnon ihmettelyä ja jännityksellä Kielin kanavaan